Siegfried

Sieglinde on paennut metsään ja synnyttänyt Siegfriedin Alberichin veljen Mimen avustuksella ja uskonut Nothung-miekan kappaleet Mimelle poikaansa Siegfriediä varten. Mime kasvattaa Siegfriediä toivossa, että jonain päivänä Siegfried voisi tappaa metsässä olevassa luolassa lepäävän Fafner-jättiläisen, joka on Tarnhelm-kypärän avulla muuttanut itsensä lohikäärmeeksi ja vartioi nyt sormusta, Tarnhelmiä ja Nibelungin aarretta. Mime on kuitenkin kykenemätön takomaan uudeksi Nothung-miekkaa. Oopperan alkaessa Siegfried on varttunut nuorukaiseksi ja pakottaa Mimen kertomaan totuuden hänen vanhemmistaan: Mime ei ole hänen oikea isänsä. Siegfried määrää Mimen takomaan Nothung-miekan uudeksi ja poistuu.

Mimen pohdiskellessa Vaeltaja-nimellä matkaava Wotan saapuu paikalle ja haastaa Mimen kysymys/vastauskisaan, jossa panoksena on kummankin pelaajan pää. Wotan vastaa oikein Mimen esittämiin kysymyksiin mutta Mime ei pysty ratkaisemaan Wotanin viimeistä kysymystä: kuka pystyy takomaan Nothung-miekan uudeksi? Wotan kertoo itse vastauksen: vain se, joka ei tunne pelkoa. Wotan poistuu sanoen jättävänsä Mimen pään pantiksi tälle henkilölle.

Siegfried palaa takaisin ja Mime tajuaa, että Siegfried ei ole koskaan oppinut pelkäämään ja että vain hän voi takoa miekan kappaleet yhteen. Mime kertoo Siegfriedille, että hän voi opettaa pojan pelkäämään, jos tämä seuraa Mimeä Fafnerin luolalle. Innoissaan Siegfried takoo Nothungin uudeksi Mimen salaa valmistaessa myrkkyjuoman, jolla toivoo voivansa tarvittaessa raivata Siegfriedin tieltään, kun Fafner on kaatunut.

Alberich vartioi Fafnerin luolan suulla odottaen henkilöä, joka on kaatava Fafnerin jotta Alberich saisi sormuksen, Tarnhelmin ja Nibelungin aarteen takaisin. Vaeltaja saapuu paikalle ja Alberich tunnistaa tämän saman tien Wotaniksi. Wotan sanoo Alberichille ettei yritä enää saada sormusta itselleen ja tarjoutuu herättämään Fafnerin että Alberich voisi ehdottaa vaihtokauppaa: jos Fafner luovuttaa sormuksen Alberichille, Alberich kääntää pois lähestyvän Siegfriedin. Fafner ei kuitenkaan ole kiinnostunut tarjouksesta. Aamun koittaessa Wotan poistuu ja Alberich jää alueelle vartioimaan.

Siegfried ja Mime saapuvat luolalle ja Mime yrittää turhaan saada Siegfriedin pelkäämään. Siegfried ajaa Mimen pois ja asettuu lehmuksen alle. Ajatellessaan edesmennyttä äitiään hän kiinnostuu lintujen laulusta häikäisevän kauniissa Waldweben(Metsän huminaa)-kohtauksessa jossa puupuhaltimet imitoivat linnunlaulua. Siegfried yrittää imitoida linnunlaulua ja epäonnistuessaan töräyttää torvellaan mikä herättää Fafnerin. Siegfried iskee miekan Fafnerin sydämeen. Lohikäärmeen kuollessa Fafner viimeisillä sanoillaan varoittaa Siegfriediä, että sama henkilö, joka yllytti Siegfriedin tappamaan Fafnerin suunnittelee nyt Siegfredin kuolemaa. Siegfriedin maistettua vahingossa lohikäärmeenverta tämä huomaa yhtäkkiä ymmärtävänsä sen ansiosta linnunlaulua. Metsälintu neuvoo Siegfriediä hakemaan luolasta sormuksen ja Tarnhelmin ja jättämään muun osan aarteesta huomiotta. Siegfried poistuu luolaan.

Veljekset Alberich ja Mime kinastelevat luolan suulla siitä kuka saa pitää aarteen. Siegfriedin tullessa luolasta Alberich piiloutuu. Mime tarjoaa Siegfriedille myrkkyjuomaa mutta lohikäärmeenveren ansiosta Siegfried pystyy kuulemaan Mimen todelliset aikeet hänen sanojensa takaa ja tästä tuohtuneena Siegfried lyö Mimen kuoliaaksi yhdellä iskulla. Siegfried kokee olevansa yksinäinen ja valittaa tätä linnulle. Metsälintu kertoo Siegfriedille saman tien kalliolla nukkuvasta Brünnhildestä ja riemastuneena Siegfried lähtee Metsälinnun johdattamana kohti kalliota.

Wotan seisoo Brünnhilden kallion juurella ja manaa esiin maan jumalattaren Erdan. Wotan sanoo, että häntä ei enää pelota lähestyvä jumalten loppu vaan hän itse asiassa tahtoo sitä. Kyseessä on Schopenhauerilainen “tahdon negaatio”: Wotan tahtoo loppuaan, sillä se on ainoa tie kärsimyksestä eroon pääsemiseen. Seesteisenä Wotan sanoo hyvästit Erdalle.

 Pian Wotan näkee Siegfriedin saapuvan paikalle. Siegfriediltä ei liikene liiemmalti kunnioitusta vanhukselle ja lopulta Wotan menettää malttinsa ja yrittää estää Siegfriedin pääsyn Brünnhilden luokse - vai onko kyseessä viimeinen testi? Wotanhan sanoi, että vain se, joka ei pelkää hänen keihästään pääsee liekkien läpi. Näin juuri käykin: sama keihäs, joka oli katkaissut vuosia aikaisemmin Nothungin, katkeaa nyt puolestaan tähän samaan miekkaan. Wotanin valta on pirstaleina ja Wotan kohtaloonsa tyytyneenä poistuu paikalta. Siegfried jatkaa kulkuaan kohti Brünnhildeä.

Siegfriedin päästyä huipulle hän luulee ensiksi Brünnhildeä mieheksi: hänhän ei ole koskaan aiemmin nähnyt ihmisnaista. Pian hän kuitenkin tajuaa erehdyksensä ja rohkaistuaan mielensä suutelee Brünnhilden hereille. Brünnhilde on aluksi shokissa kuolemattomuutensa menetyksestä mutta yhtyy pian Siegfriediin ylistyksissä heidän yhteiselle rakkaudelleen.

Jumalten tuho

Kolme nornaa (kohtalotarta, Erdan tyttäriä) kehräävät Brünnhilden kallion juurella yöllä kohtalon lankaa mutta yrittäessä ennustaa tulevaisuuden tapahtumia köysi rispaantuu ja katkeaa.

Aamun koittaessa Siegfried hyvästelee Brünnhilden aikoen lähteä maailmalle seikkailemaan. Siegfried antaa rakkautensa pantiksi Brünnhildelle Nibelungin sormuksen ja Brünnhilde Siegfriedille hevosensa Granen. Brünnhilde ja Siegfried vakuuttavat viimeisen kerran toisilleen rakkauttaaan ja pian Siegfried matkaa halki Reinin välisoiton aikana nimeltä “Siegfriedin Reininmatka.”.

Esiripun jälleen noustessa tapahtumapaikkana on Gibichungien hallitsijasuvun linna Rein-joen varrella. Gibichungien hallitsija Gunther ja hänen siskonsa Gutrune kysyvät velipuoleltaan Hagenilta neuvoa maineensa parantamisessa. Hagen on Alberichin ja Guntherin ja Gutrunen äidin Grimhilden poika. Hagen neuvoo sisaruksia hankkimaan itselleen mainetta naimakaupoilla ja ehdottaa Guntherin morsiameksi Brünnhildeä ja Gutrunen aviomieheksi Siegfriediä, jättäen ovelasti kertomatta, että Siegfried ja Brünnhilde ovat jo rakastavaisia. Lisäksi Hagen kertoo, että taikajuoman avulla Siegfried unohtaisi kenet tahansa aikaisemmin näkemänsä naisen ja rakastuisi Gutruneen silmänräpäyksessä. Gunther ja Gutrune ylistävät Hagenin kekseliäisyyttä ja samassa kuulevat Siegfriedin torvensoiton joelta.

Gibichungit toivottavat Siegfriedin tervetulleeeksi ja Gutrune tarjoaa Siegfriedille juomasarvea, jossa on unohduksen tuovaa taikajuomaa. Siegfried juo juoman ja rakastuu saman tien Gutruneen unohtaen Brünnhilden olemassaolon. Siegfried tarjoutuu hakemaan Brünnhilden Guntherin morsiameksi, jos vastineeksi saa Gutrunen vaimokseen. Sopimus syntyy ja Siegfriedin ja Guntherin lähtiessä kosiomatkalle Hagen jää vahtimaan linnaa paljastaen monologissaan suunnitelmansa saada Nibelungin sormus itselleen.

Brünnhilden kalliolla Brünnhilde saa yllätysvieraan: yhden valkyyriasiskoistaan, Waltrauten, joka anelee Brünnhildeä palauttamaan sormuksen Reinintyttärille mutta Brünnhilde ajaa tämän tyrmistyneenä pois: sormus on Siegfriedin rakkauden pantti ja hän ei halua ikinä luovuttaa sitä pois.

Siegfried saapuu paikalle, mutta on muuttanut itsensä Tarnhelm-kypärän avulla Guntherin näköiseksi. Yhdessä Wagnerin omaperäisimmistä neronleimauksista jopa Siegfriedin ääni on tässä kohtaa matalampi, laskenut tenorista baritonin tasoa muistuttavaksi. Siegfried ryöstää sormuksen Brünnhildeltä itselleen ja julistaa Brünnhilden Guntherin vaimoksi.

Hagenin vahtiessa yöllä Gibichungien linnaa Alberich vierailee hänen luonaan ja vannottaa Hagenia hankkimaan Nibelungin sormuksen takaisin. Hagen rauhoittaa isäänsä ja Alberich poistuu paikalta aamun koittaessa. Siegfried ilmestyy paikalle omassa hahmossaan ja ilmoittaa Gutrunelle tulevista kaksoishäistä: Brünnhilde naitettuna Guntherille ja Gutrune Siegfriedille. Hagen kutsuu Gibichungin kansan paikalle häävieraiksi. Brünnhilde ja Gunther saapuvat veneellä ja Brünnhilde huutaa petosta nähdessään Siegfriedin Gutrunen aviomiehenä ja kaiken kukkuraksi Brünnhildeltä ryöstämänsä sormus sormessaan.

Hagen tarjoaa apuaan Brünnhildelle ja myös Siegfriedin uskollisuutta epäilevä Gunther saadaan mukaan salaliittoon: Siegfried on kuoleva huomisella metsästysretkellä.

Seuraavana päivänä Siegfried törmää metsällä Reinintyttäriin ja melkein luovuttaa sormuksen heille mutta pitää sen koska Reinintyttäret varoittavat, että sormuksen kantaja on kirottu kuolemaan: Siegfriedin ylpeys ei ikinä sallisi hänen luovuttaa sormusta pois pelosta.

Siegfried kohtaa muun metsästysseurueen ja ajankuluksi Siegfried kertoo heille tarinoita nuoruudestaan. Lähestyttäessä vaihetta kertomuksessa, jossa Siegfried saa Metsälinnulta tietää Brünnhildestä Hagen tarjoaa Siegfriedille juomasarvea, johon hän on salaa kaatanut juomaa, joka palauttaa Siegfriedin muistin. Siegfriedin tunnustettua kertomuksessaan, että hän oli Brünnhilden rakastettu Hagen iskee keihäänsä Siegfriedin selkään, ainoaan haavoittuvaiseen paikkaan Siegfriedin kehossa. Siegfried kuolee ja hänen ruumiinsa kannetaan takaisin Gibichungien linnaan.

Oopperan viimeisessä kohtauksessa ollaan taas Gibichungien linnassa yöllä. Metsästysretkeläiset palaavat Siegfriedin ruumis mukanaan. Gutrune syyttää Guntheria Siegfriedin murhasta, joka taas syyttää Hagenia. Riidellessään sormuksesta Hagen surmaa Guntherin. Brünnhilde saapuu paikalle, hän on saanut juuri tietää Reinintyttäriltä että Siegfriedille oli juotettu unohduksen tuovaa juomaa ja määrää Gibichungin miehiä ja naisia rakentamaan hautajaisrovion Siegfriedille johon Brünnhilde aikoo seurata häntä.

Nibelungin sormuksen viimeinen kohtaus aiheutti Wagnerille enemmän päänvaivaa kuin mikään muu kohta ja hän laati useita versioita ennen kuin oli tyytyväinen. Alkuperäisessä versiossa Brünnhilde palauttaa sormuksen Reinintyttärille ja julistaa Alberichin, Hagenin ja Nibelungien olevan jälleen vapaita rakkaudettomuuden kirouksesta ja johdattaa Siegfriedin ruumiin juhlaasaatossa Valhallaan ja julistaa Wotanin hallitsevan ikuisesti. Feuerbachilaisten versioiden jälkeen Wagner päätyi lopulta schopenhauerilaisuuteen luettuaan 1854 Schopenhauerin teoksen “Die Welt als Wille und Vorstellung” (Maailma tahtona ja mielteenä). Myös lopullisessa versiossa sormus palautuu Reinintyttärille ja Alberich, Hagen ja Nibelungit vapautuvat rakkaudettomuuden kirouksesta, joskaan Brünnhilde ei tällä kertaa mainitse jälkimmäistä asiaa, sillä Wagner karsi loppumonologia paikoin sillä hän koki, että musiikki ilmentää parhaiten hänen tarkoituksensa. Lisäksi jumalat tällä kertaa eivät jatka hallitsemistaan vaan tuhoutuvat, Schopenhauerilaisen “tahdon negaation” mukaisesti. Uusi maailmanjärjestys koittaa. Maailma on lunastettu.
 

Kirjoittaja: Olen Jaakko Keskinen, vuonna -91 syntynyt nuori mies. Olen ammatiltani toimistoassistentti ja koulutukseltani datanomi. Mielenkiinnon kohteisiini kuuluu kirjallisuus, musiikki, elokuvat, videopelit, ooppera, anime, taidemaalaukset, manga ja TV-sarjat. Idolini on Richard Wagner jota pidän kaikkien aikojen suurimpana nerona.