Nibelungin sormus on paitsi suosikkioopperani (sillä vaikka se koostuu neljästä oopperasta, se on samalla yksi kokonaisuus) niin myös samalla kaikkien aikojen suosikkitaideteokseni, johon en tunnu koskaan kyllästyvän. Nibelungin sormus on “Gesamtkunstwerk”, kokonaistaideteos, jossa sekä musiikki, teksti että draama palvelevat kokonaisuutta täydellisesti.

Hurahdin Wagneriin ja siten klassiseen musiikkiin ylipäätään jo nuorena, teini-iän kynnyksellä, yläasteelle siirtymistä edeltävänä kesänä muistaakseni, ja ensikokemukseni oli juuri Nibelungin sormuksen eli tuttavallisemmin “Ringin” kautta. Olin fani ensihetkestä alkaen. Vaikka olin ala-asteaikoina tykännyt kuunnella Griegin “Peer Gynt”-musiikkia niin vasta Nibelungin sormuksen kautta klassinen musiikki ja oikeastaan korkeakulttuuri ylipäätään todella avautui minulle. Ylä-asteaikoina usein rustasin omia sävellyksiäni vihkoon välitunneilla, luin oopperatekstejä innokkaasti ja musiikinesitelmäni Richard Wagnerista 8. luokalla oli 78-sivuinen. Kuuntelin muutkin Wagnerin oopperat ja olen nähnyt valtaosan niistä myös esitettyinä. Wagnerista oli tullut taiteellinen idolini.

Silti rajaton ihailuni Wagneria kohtaan taiteilijana ei tee minua sokeaksi hänen vikojaan kohtaan ihmisenä. Wagner oli monin tavoin hirveä ihminen: jopa oman aikansa mittapuulla aivan käsittämätön rasisti, erityisesti juutalaisia kohtaan, käytti läheisiä ystäviäänkin häikäilemättä hyväkseen, naureskeli Ranskan ja Preussin sodan aikana ranskalaisten kärsimyksille, oli jatkuvasti veloissa ajattelemattakaan niiden takaisinmaksua, vei jopa läheiseltä tukijaltaan Hans von Bülowilta tämän vaimon. Samalla Wagnerissa oli kuitenkin jotain vastustamatonta vetovoimaa ja vaikka raha tuntui palavan Wagnerin käsissä, niin hän saattoi yhtä lailla tuhlata omaisuuttaan toisiin kuin itseensä. Ja loppujen lopuksi, suuren taiteilijan arvo löytyy ensisijaisesti hänen taiteestaan, ei hänen yksityiselämästään.

Wagnerin oopperat ovat kaukana mustavalkoisuudesta: Nibelungin sormus esimerkiksi ei ole tarina hyvän ja pahan taistelusta vaan tarina puutteellisista, moniulotteisista, sekä hyviä että huonoja puolia osoittavista olennoista. Wagner tunnusti vaimolleen Cosimalle tuntevansa täydellistä sympatiaa Alberichia kohtaan. Alberich on Hagenin ohella suosikkihahmoni Nibelungin sormuksessa ja jos vain yhden saisi valita niin Alberich on suosikkihahmoni paitsi tässä teoksessa niin myös suosikkihahmoni kautta aikojen. Alberich oli valmis laittamaan koko itsensä sormukseen, josta hän yksin maksoi hinnan, rakkaudesta luopumisen. Alberichin protesti Wotanille on sydäntäsärkevä: “Hand und Haupt, Aug’ und Ohr, sind nicht mehr mein Eigen, als hier diese rote Ring!” (“Käteni tai pääni, silmäni tai korvani, ei ole enempää minun omani kuin tämä sormus!”). Lisäksi Alberich tietää, että Wotan ei suinkaan aio palauttaa sormusta Reinintyttärille vaan pitää sen itsellään, rikkoen siten kaikkia sopimuksia joita hänen on tarkoitus ylläpitää. Alberichin sanoin: “Hüte dich, herrischer Gott! Frevelte ich, so frevelt' ich frei an mir: doch an Allem was war, ist und wird, frevelst, Ewiger, du, entreißest du frech mir den Ring!” (“Varo, ylpeä jumala: Jos minä tein syntiä, tein syntiä vain itseäni kohtaan: mutta sinä, ikuinen, teet syntiä kaikkea kohtaan mitä oli, on ja tulee olemaan, jos riistät tämän sormuksen minulta!”) Senkin jälkeen, kun Wotan on ryöstänyt hänet Alberichilla on kultaa ja valtaa jäljellä kuten saamme tietää että hän maksoi osalla kullastaan Grimhildelle seksistä ja tämän seurauksena on hänen poikansa Hagenin syntymä. Huomaa: Alberich oli kironnut rakkauden, ei seksuaalista himoa. Ja Alberich alunperin Reininkullan alussa halusi rakkautta kunnes paitsi että se kiellettiin häneltä niin hänen lemmenkipeydestään jopa tehtiin julmaa pilkkaa joka saa tuntemaan Alberichia kohtaan sympatiaa joistakin hänen muista puutteistaan huolimatta. Wotanissa ja Alberichissa on paljon samaa kuten Wotan itsekin vaikuttaa tunnustavan: Siegfriedissä hän kutsuu itseään eräässä kohtaa nimellä “Licht-Alberich” (“Valo-Alberich). Alberichille läheisin henkilö hänen kirouksensa jälkeen on hänen poikansa Hagen, jota hän arvostaa niin kuin hänen vastustajansa Wotan omia jälkeläisiään. Hagen on uskollinen isälleen ja isänsä tavoin hänessä on mahtavaa karismaa. Ja lopussa kaikki vapautuvat rakkaudettomuuden kirouksesta.

Mielestäni yksi tärkeimpiä “Ringin” sanomia on seuraava: kulta ja muut rikkaudet eivät ole itsessään haitallinen asia. Niiden arvo aarteena ja kauneuden ja ilon lähteenä on mittaamaton. Kuten “Ringin” tragedia osoittaa niin vasta silloin kun pilkka ja ylenkatse ajavat henkilöt käyttämään kultaa riiston välineenä niin vasta silloin ongelmat alkavat. Tätä symboloi musiikissa Reinintytärten riemua ilmaiseva johtoaihe, joka transformoituu Reininkullan 3. kohtauksessa Nibelheimissa sormuksen valtaa kuvaavaksi synkäksi aiheeksi joka symboloi Nibelungien orjuutta.

Siitä puheen ollen, on aika puhua itse “Ringin” musiikista. Kuten aikaisemmin mainitsin, Nibelungin sormuksen musiikki koostuu pääosin johtoaiheista. Wagner käyttää usein sävelmaalailua esimerkiksi Reininkullan fanfaarimaisessa vaskimotiivissa jousien ja puupuhaltimien kimaltelevien säestyksen ja trillien kera, tai linnunlaulua imitoivissa Metsälinnun johtoaiheissa, tai tulen jumala Logen lepattavissa juoksutuksissa. Johtoaiheet eivät suinkaan ole pelkkiä “käyntikortteja” kuten Debussy halveksuvasti lausui vaan niillä on suuri merkitys draaman ymmärryksen kannalta ja ne kehittyvät ja muuntuvat lukemattomin ja luovin eri tavoin joista hyvänä esimerkkinä aiemmin mainitsemani kullan riemusta kullan synkkyydeksi muuttuva melodia tai miten miltei huomaamattomasti sormuksen sormuksen muotoa imitoiva aihe muuntuu Valhallaa kuvaavaksi mahtipontiseksi motiiviksi, vihjaten siten että Alberichilla ja Wotanilla on samat motivaatiot. Musiikki osaa olla sekä mahtipontista että hienovaraista, loisteliasta että intiimiä ja on suorastaan kylmiä väreitä aiheuttavan kaunista.

Wagnerin tekstejä eli librettoja pidetään usein huonosti kirjoitettuina, pitkäpiimäisinä ja lähinnä myötähäpeää aiheuttavina. En ole todellakaan samaa mieltä. Kuten monet tunnetut kirjailijat, tutkijat ja filosofit ovat todenneet, Wagnerin kirjoitustekniikka on aivan ainutlaatuisen tehokasta, hienovaraista ja moniselitteistä, joka käyttää tehokkaasti Stabreim- eli alkusointutekniikkaa loppusointujen sijasta. Vaikutelma on poeettinen. Wagner ei ole myöskään immuuni koomisille elementeille kuten näemme Logen loppuvitsissä Reinintyttärille Reininkullan lopussa tai kautta koko Siegfried-oopperan. Haluamatta kuulostaa rikkoutuneelta levysoittimelta voin vain sanoa, että Nibelungin sormuksen libretot ovat mielestäni kirjallisuuden historian ykkösluokkaa eivätkä Wagnerin muutkaan libretot jää kauas taakse. Vaikka samankaltaisuudet juontuvat myös samasta lähdemateriaalista niin “Ring” on todennäköisesti vaikuttanut suuresti Tolkienin Sormusten Herraan, vaikka Tolkien itse kielsi väitteen ja väitti halveksuvansa Wagnerin taidetta, mahdollisesti siitä syystä koska Tolkien ei voinut hyväksyä jumalten tuhoa hyödyllisenä elementtinä.

Olen käynyt katsomassa oopperassa koko Nibelungin sormuksen sekä Lentävän Hollantilaisen, Lohengrinin, Tristanin ja Isolden, Nürnbergin mestarilaulajat ja Parsifalin. Wagnerin kypsistä oopperoista ainoastaan Tannhäuser on näkemättä livenä. Lisäksi olen kuunnellut kaikki Wagnerin oopperat levyltä tai Internetistä useita kertoja sekä lukenut kaikki hänen librettonsa ja ison osan hänen muusta kirjallisuudestaan.. En tunnu saavan niistä koskaan kyllikseni ja pidän Wagneria sekä musiikillisessa että kirjallisessa ja draamallisessa merkityksessä kaikkien aikojen nerona, itse asiassa ykkösneroni ja -idolini kautta aikojen oli kyse sitten mistä alasta tahansa.

Kirjoittaja: Olen Jaakko Keskinen, vuonna -91 syntynyt nuori mies. Olen ammatiltani toimistoassistentti ja koulutukseltani datanomi. Mielenkiinnon kohteisiini kuuluu kirjallisuus, musiikki, elokuvat, videopelit, ooppera, anime, taidemaalaukset, manga ja TV-sarjat. Idolini on Richard Wagner jota pidän kaikkien aikojen suurimpana nerona.